15-18.5
Maanantaina työt alkoi taas 9 ja päättyi 15. Tänään tein vielä töitä työkaverin kanssa ja koko päivä meni lähinnä asiakkaiden palvelemiseen. Maanantai oli todella perus päivä ei mitään ihmeellistä. Töiden jälkeen käytiin vielä uimassa samassa asunnossa asuvan opiskelijan kanssa. Oli todella kylmä joten uinnin jälkeen oli vähän kipeä olo. Sen jälkeen meninkin vain lepäämään ja nukkumaan.
Tiistaina olin vähän kipeä joten jäin pois töistä ja vain lepäilin.
Keskiviikkona töitä oli normaaliin aikaan 9-15. Töissä tein asiakkaan puhelin tilausta ja samalla palvelin asiakkaita. Tilauksessa meni melkein koko päivä, myös näiden lisäksi siivoilin ja pidin huolta yleisestä siisteydestä. Töiden jälkeen menin kotiin tekemään ruokaa ja sen jälkeen lähdin katsomaan auringonlaskua ja kävelemään marsaskalaan. Siellä oli todella nättiä ja sen jälkeen menin vain nukkumaan kotiin.
Torstaina töissä oli todella kova ruuhka ja ensimmäistä kertaa otin omia asiakkaita. Se meni tosi hyvin mutta asiakkaita oli liikaa. Tein aluksi kankaiden leikkausta ja sen jälkeen kun asiakkaita alkoi tulla niin pelkästään asiakkaiden palvelemista. Torstai illasta oli taas kipeä olo joten illan vietin kotona. Viikko meni todella tylsästi sillä kokoajan oli vähän kipeä olo, tuntui että monta päivää meni hukkaan kipeänä.
Kommentit
Lähetä kommentti